lauantai 20. maaliskuuta 2010

12. raskausviikko

Tällä viikolla käytiin ihka ensimmäisessä ultraääni tutkimuksessa :) Siellä se pieni vauva (n.5cm) oli niin ja siis on ^^
Aloin hihittää heti kun pikkuisen ruudulla näin ja mietin että ompas hassu reakti minulta. Onneksi ultraaja ei reagoinut mitenkään tapaani hihittää ehkä jopa hieman hermostuneesti. :) Se oli noloa ja toisaalta ei yhtään noloa. Nautin joka hetkestä kun sain nähdä pienen ihmisen sisälläni. Sillä oli jo kaikki raajat ja sormet ja kaikki. Hämmästyttävää ja jännittävää. Aluksi olinkin jotenkin yllättynyt, sillä tajusin vasta kun vauvan näin että sisälläni todella on pientä elämää kasvamassa :)
Taisin rakastua siihen pieneen ihmiseen sisälläni ja se tuntuu hyvältä.
Vaikka samalla jossain sisälläni pelkään että entä jos jotain pahaa käy.. Tosin tiedän että se on hyvin normaalia.
Se voi olla myös asia joka lähentää minua Jumalan kanssa. Sekä lisää juttu tuokioitamme. Se on vain hyvä :)

Paha olo on muuttanut hieman kellon aikojaan. Nykyisin aamut menevät melko poikkeuksetta hyvin ja siinä klo16-17 aikoihin alkaa pahaolo loppu illaksi sekä väsymys. Väsymys ei ole väistynyt mutta siihenkin on varmasti syynsä.
Silti suurin ongelma on oikeastaan päänsärky eli hartia ja niska jumitus. Varsinkin kun se uusiutuu joka yön jälkeen. Tiedän ettei mahallaan saisi nukkua mutta kun niin saan nukuttua parhaiten. Ensi kertaa se on kehkeytynyt oikeaksi ongelmaksi. Tosin löytyyhän siihen keinonsa. Opettelee vain nukkumaan selällään ja hankkii toisinlaisen tyynyn. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti